Otsikko ja tekstin sisältö ovat täysin irrallisia toisistaan.
Pitkä hilijasuus, ko on ollu tässä kaikenlaista ja sitten oli pakko lähtiä mökille tekemään irtiotto arjesta ja kaikesta. Elämä on välillä raskasta ja vaikiaa, vaikka itellä menisikin hienosti ja kaikki olisi hyvin. Muutamia kuviakin olis, mutta ko en oo omalla koneellani, eikä siinä ole nettiä täällä perähikiällä, eiku jossain päin Kainuuta, saamma pärjätä iliman.
Mökillä oli mahtavaa, kuten aina. Varsinki nyt, ko siellä saa olla jonku tärkiän kans. Paluu arkeen oli astetta enemmän perseestä sitten, onnistuin nimittäin saamaan hylsyn mielenterveyden psykasta, ko tenttituloksista oli tullut ilimotus spostiin 22. päivä, jolloin sattumoisin vietin päivän netittömässä tilassa. No, samana päivänä päättyi myös kesätenttiin ilimottautuminen, ja toinen uusinta, johon ei olis tarvinnu ilimottautua, oli tänään, eli 24. päivä. Kauhiasti lämmitti avata sähköposti eilen, kuulla saaneensa hylsy ja tajuta, ettei pysty uusimaan sitä mitenkään enää, ellei lähe tuhatta ja sataa Ouluun ja yritä lukematta. Ja onnistumisen todennäköisyyshän olisi ihan valtava, ko ei lukemallakaan onnistunu...
Että tosi hieno fiilis jäähä kesälomalle. Oon tässä nyt pari päivää valehtelematta tuhertanu itkua, ko pahimmillaan tuosta voi tulla vaikka etenemiseste meikälle. Samalla olen heränny miettimään sitä, että mitä vittua oikiasti? Mistä lähtien opiskelu on ollu tämmöstä? Ensimmäiset ajatukset siitä, että tässä logopedian opiskelussa on pohojimmiltaan jotain tosi pielessä, nousi mieleen, ko polijin kaheksasta viiteen päivän jäläkeen kämpille päästäkseni lukemaan seuraavaan tenttiin. Kaheksan kilsaa lipastolle, kaheksan kilsaa takasin. Jotta olen tunnollisesti joka vitun ikisessä harkassa läsnä ja teen fonetiikan tutkimusta vapaa-ajallani. Kesätenttiinkin minun olisi pitänyt älytä ilimottautua _varmuuden vuoksi_ etukäteen. Välillä tuntuu, että pitää taipua ihan mahottomiin suorituksiin ja ko väännät kolome tenttiä samalla viikolla ja saat sitten ykkösen ko pää, jaksaminen ja aika ei yksinkertasesti vaan riittäny kaikkeen, jou'ut sietämään sitä ylenkatsetta ko sait niin paskan arvosanan, nippa nappa läpi herranjumala! Niinkö tenttiarvosana kauhiasti kertoisi sinun käytännön osaamisestasi juuri mitään.
Ei käy logopedille, ko logopedin pitää olla nipottava ylisuorittaja, jonka täytyy päästä joka kurssista heittämällä läpi ja vielä loistavin arvosanoin, vaikka niskassa painaa tuhat muutakin hommaa. Että tätä tämä kuulkaas vaan on, suorittamista suorittamisen päälle! Oon tänä keväänä ollu usiamman kerran näin jäläkeenpäin katottuna lähellä burn outtia. Ja siltäkin pelasti vaan esimerkiksi se, että pietin yhen päivän omaa lomaa, en mennyt ainuallekaan sen päivän kolomesta eri luennosta ja tunsin suunnatonta syyllisyyttä siitä, miten jään kaikesta jäläkeen.
Kevään viimeisenä päivänä oli päällimmäisenä tunteena helepotus, mutta samaan aikaan turhautuminen, väsymys ja suoranainen raivo siitä, että meijän pitäisi mukisematta vaan niellä kaikki. Mitä järkiä on koulutusohojelmassa, jossa ajetaan opiskelijat jo opiskeluaikana lähelle loppuunpalamista? Jo pääsykoe on semmonen mankeli, että siitä läpi päästyään voi olla ihan helekkarin ylypiä itestään. Mutta eipä se mankeloiminen siihen lopu. Ensimmäisen vuojen jäläkeen ajattelin, että kyllä se siitä sitten tasaantuu, mutta nyt toisen vuojen jäläkeen tuntuu vaan siltä, että homma vaan pahenee ja pahenee koko ajan! Kolomannen vuojen opiskelijat valittavat opiskelujen suunnatonta kuormittavuutta ja kukaan ei ota sitä vakavasti. Käsketään löysätä pipoa ja ottaa rennommin. Samaan aikaan kaikki hommat on silti tehtävä ja paitsi ajallaan, myös tunnollisesti, koska muuten olet huono opiskelija, etenemisesi hidastuu ja voi jopa pysähtyä kokonaan. Puhumattakaan siitä hiljaisesta paheksunnasta, jota net huonot arvosanat ja nippa nappa läpi päässyt kurssit aiheuttavat. Kohtuuttomat aikataulut ja työn määrä johtaa omalla kohallani ainakin vaan puhtaasti suorittamiseen, jossa oppiminen ja tiedon sisäistäminen jää toisarvoiseksi asiaksi ja päällimmäisenä on vaan ajatus siitä, että asiat täytyy saaha hoiettua ja kurssit ajallaan läpi. Eli suorittaminen.
Ja niinkö meitä ei jo valamiiksi kuormittaisi ihan riittävästi pelekkä opiskelu ittessään, se on tehty vielä vaikiammaksi kusevien aikataulujen, joista kukaan ei välillä tunnu tietävän mitään ja aataminaikaisten käytäntöjen avulla, joka tarkoittaa esimerkiksi ilimottautumista oppiaineen käytävällä ilimotustaululla olevaan paperiin ja terapiamatskujen sekä huoneiden varaamista paperikansioon joka myös sijaitsee fyysisesti yliopistolla, jolloin ei voija välttyä esimerkiksi materiaalien ja testien päällekäisiltä varauksilta. Minkälainen taistelu käytiinkään siitä, että saatiin infottavat asiat sähköpostiin ja yleensäkin sähköiseen muotoon, pois pelekästään ilimotustaululta! On täysin kohtuutonta olettaa, että opiskelija olisi yliopiston kanssa naimisissa 24/7. Valitettavasti useimmilla meistä on myös muuta elämää, joillakin jopa jo perhettä. Useimpien on pakko elättää ittiään käymällä töissä opiskelun ohella ja viimeistään kesällä pitäisi päästä tienaamaan kunnolla, jotta ei sitten tarvisi mennä opiskelun aikana töihin. Net työt kun kuormittaa vaan lisää ja niihin käytetty aika on automaattisesti pois opiskeluun käytettävästä ajasta, puhumattakaan siitä, että aikatauluasiat menee entistä monimutkaisemmiksi. Eikä esimerkiksi mahollinen kesätyönantaja kato kauhian hyvällä "en tiedä kun en tiedä opiskeluideni aikatauluja" -vastausta kysymykseen "Milloin voisit aloittaa?".
Kyllä minä edelleenkin opiskelen unelmieni ammattiin, mutta minua on suoraan sanottuna alakanu pelottaa, mistä revin kaiken jaksamisen tähän iliman, että kulutan ittiäni aivan loppuun. Opiskeluja en kuitenkaan halua venyttää yhtään pidemmälle ko on pakko, sillä haluaisin tästä ihimisarvon alennuksesta alias opiskelijan statuksesta helevetin äkkiä eroon. Minulla on opintolainaa, enkä käy töissä juuri sen takia, että yritän keskittyä mahollisimman täyspäiväisesti opiskeluun (niinkö se työnsaanti tullintuomalle, jolla ei ole suhteita ja työkokemustakin näitten mittapuulla vain hyvin toissijaisista asioista Oulussa muutenkaan olisi kovin heleppoa). Tukikuukauteni tulevat todennäköisesti loppumaan loppupäästä kesken, ko olen erehtynyt opiskelemaan jotain muuta yhen lukukauden verran. Kuitenkin tartten rahaa ihan samanlaisiin asioihin ko kaikki muutki ihimiset, vuokraan, ruokaan ja välttämättömään toimeentuloon. Puhumattakaan siitä, ettei elämä kuitenkaan voi olla pelekkää opiskelua. Eikä sen pidäkään olla, olisi täysin naurettavaa olettaa niin.
Olen kuullut, että opiskelun pitäisi olla ihimisen parasta aikaa ja huomattavan heleppoa ja vastuusta vapaata verrattaessa työelämään. Itte en tätä kyllä vielä ole havainnut. Ehkä opiskelu ei vaan sovi minulle, mutta itte piettäisin huomattavan parempana sitä, että tekemästäni työstä saan säännöllisen, työn määrään ja laatuun suhteutetun korvauksen, jolla kykenen elämättämään itteni, työaika päättyy siihen kun se päättyy ja silloin ko olen vapaalla, myös olen vapaalla. Tietenkään tämä ei ole käytännössä nuin mustavalakosta, mutta kuitenkin.
Jään kauhulla odottamaan, minkälainen tuskien taival tästä vielä kehkeytyykään, ennenkö ko olen valamis ja laillistettu puheterapeutti.
Ja niin, edelleenkin kannustan kaikkia puheterapeutiksi pääsystä haaveilevia hakemaan opiskelemaan ja pyrkimään kohti unelmia, mutta ehkä kaikkien teidänkin on ihan hyvä tiedostaa, että myös meillä kusee moni asia ja välillä voi olla ihan käsittämättömän raskasta. Sanoisin, että melekeen auttaa, jos on ikää ja kokemusta elämästä ja vaikka perhettäkin, ko silloin on pakko oikiasti laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin sekä tärkeysjärjestykseen ja panostettava myös muuhun, ko pelekkään opiskeluun.
UGH. Olen puhunut. Nyt minä lähen keittämään kahavit ja syömään porkkanakakkua, perkele. Ai niin, ja osallistukaa ihimeessä elämää keventävään ja nautintoa lisäävään arvontaan Ikisinkun blogissa, vielä ehtii, aikaa on tähän iltaan kello 20 asti!
Jottei elämä olisi pelekkää suorittamista ja ressiä: http://www.ikisinkku.com/2013/05/huippukiva-arvonta.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti